Määritelmän jälkimmäistä osaa, vahingollista ääntä eli vammoja aiheuttavaa väkivaltaista melua voisi alkaa kutsua vaikkapa räyhäksi. Niin sitä ei aina sotkettaisi pahaa mieltä aiheuttavaa möykkään tai keskittymistä häiritsevään hälyyn. Hälyn ja möykän ymmärrämme kyllä sanoina, mutta niitä ei virallisissa yhteyksissä käytetä. Häiritsevää ääntä voisi mielestäni kuvata vaikkapa häiriömeluna sen sijaan, että meillä on käytössä vain yksi sana: melu.
Puhekielessä paljon käytettyä melumittaria ei periaatteessa ole olemassa, on vain äänitasomittareita. Niiden käyttö on parhaimmillaan juuri häiriömelun mittaamisessa. Häiriömelusta korvan kuulokarvat eivät ole moksiskaan, mutta kuulijan mieli kuitenkin mustenee. Ihmisten tarve havainnoida jotain tiettyä asiaa keskittyneesti ja toisaalta myös levon sekä rauhoittumisen tarve kotioloissa on luonut paineen eliminoida häiriömelua lainsäädännön keinoin. Nykyiset rakennusten ääniympäristöasetusten äänitasorajat ovat varsin tiukkoja, mikä heijastuu asukkaiden odotuksiin häiriöttömyydestä, ehkä jopa äänettömyydestä. Tätä korostaa vielä rakennusten ääniympäristön laatuluokitus, jossa paras laatu kuvataan pienimpänä äänitasolukuna. Tästä on seurauksena, että porraskäytävistä tai naapurustosta kantautuvia ääniä ei juurikaan nykypäivänä siedetä. Pienikin tömähdys voi ylittää ärsytyskynnyksen, kun ääni on hyvin erotettavissa vallitsevan ääniympäristön hiljaisesta taustakohinasta. Tätä ilmentää hyvin viime vuosina kasvaneet mittaustarpeet naapuruussuhdelakiin ja asumisterveysasetukseen vedoten. Tilannetta vaikeuttaa myös ihmisten subjektiiviset näkemykset siitä, mikä on kenellekin häiritsevää. Koska häiriömelu ilmenee kovin monin tavoin, tarvitaan myös sitä mittaavalta äänitasomittarilta monipuolisuutta ja suurta tarkkuutta. Sekään ei tietysti riitä, sillä mittari ei koe melua, vaan ainoastaan ilmaisee dB-lukemia. Tästä syystä mittaajalta edellytetään kyvykkyyttä mitata ääniä monipuolisestija oivaltavaa taitoa arvioida mittarin antamia lukemia.
Kun mittaaja saapuu kohteeseen, jossa on ilmennyt häiriömelua, hän saapuu aina ongelmakeskeiseen ympäristöön. Silloin on aivan yhdentekevää, mitä mittari näyttää, sillä häiriöön fokusoitunut henkilö ei pääse irti ajatuksesta, että melu häiritsee. Vaikka kuinka selittäisit, että asetetut melurajat eivät ylity tai ylittyvät vain marginaalisen vähän, se ei korjaa koettua häiriötä. Syntyy valitusten kierre, josta osansa saavat niin viranomaiset kuin myös mittaajat, rakentajat ja naapurusto. Olisiko järkevämpää lähteä ohjaamaan mittausta siihen mitä kuullaan sen sijaan, että mitataan vain sitä, mitä ei haluta kuulla? Häiriömelu on optimoitavissa, kun käännetään ongelmakeskeisyys ratkaisukeskeisyydeksi: Millaisessa äänimaisemassa on hyvä elää?
Järjestämme toivotun webinaarin melusta 27.11.2024. Tässä tulen keskittymään melun moninaisiin ilmenemismuotoihin otsikolla ’Elämme monenlaisissa äänimaisemissa – melua vai häiriömelua?’.
Ilmoittaudu mukaan https://events.teams.microsoft.com/event/e00bbc7e-f63d-405a-b322-d055df1d1dff@e8db96bc-c45a-413c-b7c3-1ce61b395c8d
