Kolme yleisintä virhettä melualtistumisen mittaamisessa

Mittari on hankittu, mittauksia on tehty, mutta ovatko tulokset luotettavia?

Meluisat olosuhteet ovat edelleen varsin yleisiä työpaikoilla.

Työurani melun ja tärinän parissa alkoi vuonna 1985, kun diplomityöntekijänä tutustuin laivojen vedenalaisten äänien mittaamiseen.

Vertailuarvot käyttöohjeesta Vastaavalla leikkuuleveydellä ja moottoriteholla näyttää olevan hyvin yleistä, että taattu ja ilmoitettu äänitehoarvo on 96 dB.

Melu -sanaan yhdistetään kahta hyvin erilaista ääntä, mikä saattaa johtaa harhaan.

Asetuksen ydinsanoma on, että työpaikoilla on tiedettävä melualtistumistasot ja niiden perusteella toteutettava meluntorjuntatoimenpiteitä vammojen ja haittojen ehkäisemiseksi.

Leikattava alue on iso mökkipihan ruohoalue, joten päällä istuttava malli olisi ihanteellinen, mutta liikunnan kannalta halusin kävelytettävän itsevetävän mallin.

Luin äskettäin kahden brittiläisen akustiikan alan kalibrointilaboratorion pääinsinöörien, John Cambell (Campbell Associates) ja Martin Williams (Cirrus Research), julkaiseman artikkelin, joka oli aika karua luettavaa halvan äänitasomittarin ostajalle.

Konedirektiivistä konetuoteasetus Ehkä merkittävin muutos on se, että uusi EU-asetus korvaa nykyiset konedirektiivin mukaisesti säädetyt kansalliset koneasetukset.

Teollisuuden työympäristöissä kaikki aikaisemmat meluntorjunnalliset lähestymistavat ja työturvallisuuslainsäädäntökin ovat keskittyneet siihen, että joku tai jokin, yleensä työnantaja, on syypää melun tuottamiseen, ja siten velvollinen poistamaan melun tai vähintäänkin sen aiheuttamat haitat.