Uusia avoimia koulutuksia - varaa oma paikkasi pian!
Kiinnostaisiko sinua oppia käyttämään mittariasi tehokkaammin? Kaipaatko apua tulosten tulkintaan? MIP järjestää kaikille avoimia etäkoulutuksia, joista opit esimerkiksi, kuinka teet ja raportoit mittaukset oikeaoppisesti.
Koulutusvalikoimastamme löydät tuttujen, suosittujen koulutustemme lisäksi uusia avoimia koulutuksia muun muassa käsi- ja kehotärinämittauksiin ja rakennusakustiikan kenttämittauksiin liittyen. Kouluttajana kaikissa avoimissa koulutuksissamme toimii Senior Advisorimme Tapani Ollila.
Avoimiin koulutuksiin osallistuminen on helppoa ja vaivatonta, sillä ne järjestetään etäyhteyden avulla. Koulutuksiin otetaan vain rajoitettu määrä osallistujia, millä pidämme huolta siitä, että jokainen avoimeen koulutukseen osallistuja saa koulutuksesta tarvitsemansa hyödyn.
Kouluttajana toimii Tapani Ollila
Kouluttaja Tapani Ollilalla on yli 30 vuoden kokemus melumittauksista ja dB-laskelmista. Ennen MIPille siirtymistään hän on toiminut pitkään Työterveyslaitoksen asiantuntijana ja mittauspalveluiden kehittäjänä.
"Tavoitteenani on, että koulutettavalla syntyy ymmärrys siitä, mitä mittaamisella tarkoitetaan. Mittaaminen ei ole pelkkä lukema. Se on kokonaisuus, johon liittyy monta osatehtävää. Tavoitteena on saada selville, mitä mittaustuloksella pitää tehdä ja mikä on se toimenpide, jolla työympäristöä ja sen laatua voidaan parantaa", Tapani kuvailee tavoitteitaan koulutuksen suhteen.
Seuraavat avoimet koulutuksemme
Seuraavat avoimet koulutuksemme pidetään seuraavasti:
7.-8.6. Melupäästön ja äänitehon kenttämittaukset (4 h)
UUSI KOULUTUS! Työvälineen, koneen valmistajan tai myyjän pitää CE-merkinnän edellyttämässä riskienarvioinnissa selvittää laitteen melupäästöarvot. Tämä koulutus sopii koneiden vastaanottotarkastuksia tekeville, koneiden kehitystyötä tekeville sekä maahantuojille ja myyjille. Koulutuksessa selviää, mitä tarkoittaa ääniteho ja melupäästö sekä miten ne mitataan.
23.-24.8. Melumittausoppia asumisterveyden asiantuntijoille (4 h)
Häiriötä aiheuttava melu on kasvava haitta asunnoissa ja julkisissa rakennuksissa. Objektiivisen haitta-arvion tekemiseksi melumittaukset ovat välttämättömiä. Koulutus antaa valmiudet tehdä melumittauksia ja arvioida tulosten merkittävyyttä asumisterveysasetuksen edellyttämällä tavalla.
6.-7.9. Rakennusakustiikan kenttämittaukset (4 h)
UUSI KOULUTUS! Ääntä eristävien rakenteiden ja huonetilojen pintamateriaalien ominaisuudet ovat avainasemassa häiriöiden syntymisen ehkäisemisessä. Koulutus antaa valmiudet tehdä kenttäolosuhteissa ääneneristävyyden mittauksia ja asuntomelutasojen arvioita ääniympäristöasetuksen ja asumisterveysasetuksen edellyttämällä tavalla.
___________________________________________________________________________________
Kauttamme saa myös räätälöidyt koulutukset
Avointen koulutusten lisäksi järjestämme yritysten tarpeisiin räätälöityjä koulutuksia, joista voit pyytää tarjouksen!
Pyydä tarjous!
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
p. 050 571 234